KILPIÖN SUKUSEURA RY JÄSENTIEDOTE 1/2018
Hyvä Kilpiön sukuseuran jäsen!
Kevät tässä etenee välillä hitaammin ja välillä ripeämmin. Samaa tahtia alkavat ajatukset kääntyä kohti kesää.
Sukuseuran hallituksen kesken tuumailimme, miten sukua saataisiin koottua yhteen vapaamuotoisen tapaamisen merkeissä.
Yleensä vähänkään etäämpiä sukulaisia tavataan aika harvoin, ehkä jossain isommissa perhejuhlissa – jos joku nykypäivänä enää sellaisia järjestää.
Siksi järjestimme nyt tälle kesälle suvun oman pikku tapahtuman. Tapaammekohan siellä Sinutkin?
Kilpiiläisten kesälounas la 11.8.2018
Kilpiön sukuseura järjestää suvun perheille kesätapaamisen kauniissa Tuusulanjärven maisemissa lauantaina 11.8. 2018.
Paikka: Vanhankylän kartanon pääsali (Anni-sali), Stålhanentie 4, Järvenpää.
Sali on varattu meille klo 11-16 välillä, tule kun ehdit!
Ohjelma
Vapaata seurustelua sukulaisten kanssa. Tee vaikka treffit serkkusi perheen kanssa tänne!
Brunssilounas on tarjolla klo 11-15.
Lähellä on uimarantaa ja lasten leikkipaikkaa.
Sukuseuran hallitus pitää salissa pientä myyntipöytää. Voit tulla liittymään sukuseuran jäseneksi, ostaa sukukirjan, sukuriipuksen tai vaikka pöytästandaarin.
Tapaamisen kustannuksena on brunssilounaan hinta:
Ilmoittautuminen 27.7. mennessä
Ilmoittaudu nettilomakkeella www.kilpionsukuseura.fi/kilpiilaumlisten-kesaumllounas-2018
tai suoraan Oili Roineelle, puh. 040 820 3874.
Maksa myös ilmoittamiesi henkilöiden lounasmaksut viimeistään 27.7.
Kilpiön sukuseura ry:n tilille FI45 1063 3000 2080 39.
Tervetuloa!
Tapaamispaikassamme Vanhankylän kartanolla on edullisia mökki- ja leiripaikkoja, varaukset [email protected] tai puh. 044 709 0000.
Matka Karjalaan 15.-17.6.
Matkamme suvun kotiseudulle lähestyy.
Matkalaisia on mukaan tulossa 28 henkilöä, joista lähes kaikki suuntaavat matkansa Pamolan saareen.
Lähtijöille lähetetään tarkempaa tietoa matka-aikatauluista ja matkavarusteista toukokuun aikana.
Tiedot tulevat myös sivulle www.kilpionsukuseura.fi/matka-karjalaan-2018.html
Hienoa, että lähtijöitä on näin runsas joukko! Kerromme kokemuksiamme matkan jälkeen.
Jäsentiedot
Sukuseurassamme on noin sata jäsentä. Voisi olla enemmänkin. Pelkästään Kilpiö-sukunimen haltijoita oli viime vuonna 367 henkilöä ja paljon enemmän on niitä, jotka eri sukunimellä kuuluvat sukuun.
Siksi olemme nyt uudistaneet jäsenhakemuksemme. Aiemmin jäsenyys haettiin sukututkimukseen käytetyllä perhekortilla, jossa tietoja kerättiin laajasti.
Nyt pyydämme vain seuraavat tiedot:
Hakemuksen voi tehdä osoitteessa www.kilpionsukuseura.fi/liity-jaumlseneksi.html.
Nykyisistä jäsenistä osa saa jäsentiedotteet sähköpostitse ja osa postitettuina kirjeinä.
Jos saat tiedotteesi paperikirjeenä, niin tällä kertaa tässä kuoressa on mukana myös antamasi yhteystiedot. Tarkista, että tiedot ovat oikein ja ilmoita muutokset sukuseuran jäsenrekisterin hoitajalle, yhteystiedot Oili Roine [email protected].
Jos saat tiedotteet sähköpostitse, muista ilmoittaa muutokset samaan osoitteeseen.
Aurinkoista kevätaikaa ja lämpimän kesän odotusta!
Kilpiön sukuseuran hallituksen puolesta
Elina Kilpiö

- aikuiset 19,50 euroa
- lapset 3 - 12 vuotta 12,50 euroa
- alle 3-vuotiaat maksutta

- nimi ja syntymäpäivä
- postiosoite, puhelin ja sähköposti
- tieto siitä, miten (äiti, isä vai puoliso) ja kenen kautta liittyy sukuun
- suostumus tietojen tallentamiseen rekisterissä ja voiko käyttää sukututkimuksessa
- mahdollisuus saada halutessaan sukuseuran jäsentiedotteet