KILPIÖN SUKUSEURA RY JÄSENTIEDOTE 2/2019
Hyvä Kilpiön sukuseuran jäsen!
Vuosi 2019 kääntyy jo lopuilleen. Toivottavasti Sinä ja lähipiirisi olette saaneet olla terveinä ja kulunut vuosi muutenkin on ollut antoisaa aikaa. Sukuseuramme on jälleen järjestänyt kaksi tapahtumaa viime kesän aikana ja hallitus on ollut mukana mm. valtakunnallisessa Kuulutko sukuuni -tapahtumassa. Mutta ennen näitä mietteitä katsotaan vähän jo tulevaan vuoteen.
Ensi kesän sukupäivät
Sukuseuramme pitää vuosikokouksia kolmen vuoden välein.
Seuraava osuu kesälle 2020. Tällä kertaa kokoonnumme Tampereella la 25.7.2020.
Paikkana on hotelli Scandic Tampere Station, Ratapihankatu 37.
Vuosikokous on vain pieni osa päivää. Sen lisäksi järjestämme tuttuun tapaan myös muuta ohjelmaa ja tapaamme kaikki omia sukulaisiamme mukavissa merkeissä. Kokoonnumme puoliltapäivin, lounastamme yhdessä ja jatkamme sitten illansuuhun.
Saat tarkemman ohjelman ja varsinaisen vuosikokouskutsun sekä ilmoittautumistiedot ensi kevään jäsenkirjeessä. Varaa päivä jo nyt kalenteristasi, niin saat sen jo sovituksi omalta kohdaltasi ja voimme tavata Sinut ja ehkä perhettäsikin sitten Tampereella.
Sukuseura pitää nyt välivuoden suosituista kesämatkoista Karjalaan.
Tilannetta arvioidaan sitten taas kesään 2021 mennessä uudelleen.
Sukutaulut suoraan kotisivulta
Pentti Kilpiö jakaa vuosikymmenien aikana keräämäänsä sukututkimusaineistoa sukuseuramme kotisivulla.
Eskil Kilpiön jälkipolvien sukutauluja voi nyt ladata ja tallettaa selaamista varten omalle laitteelle, muistitikulle tai muulle suoraan kotisivultamme. Lue asiasta tarkemmin sukuseuran kotisivulta www.kilpionsukuseura.fi/tallenna-oma-sukutaulusi.html
Pentti Kilpiön tutkimustyön tulosten saaminen Sinun ja muiden käyttöön on upea lahjoitus, joka Sinun kannattaa tallettaa vaikka jälkipolville.
Elossa olevan lähisukusi sukutauluihin ja sukutaulukuviin liittyvissä asioissa ole edelleen yhteydessä suoraan Penttiin, [email protected]
Suvun tekstejä ja kuvia arkistoon
Serkkuni lähetti ilahduttavan kirjeen. Mukana oli hänen sukulaisuuteemme ja Karjalaan liittyviä runoja ja kertomuksia 30 vuoden takaa. Oli koskettavaa saada lukea näitä henkilökohtaisia tekstejä ja pohdintoja siitä, miten karjalaisuus kirjoittajassa näkyy ja elää.
Miten saisimme näitä sukumme elossa olevien jäsenten tarinoita koottua yhteen? Sukuseura niitä mielellään ottaa vastaan ja tekijän luvalla liittää arkistoonsa ja lyhyempiä tekstejä myös kotisivulle.Sukuseuran arkistossa on tällä hetkellä lähinnä julkaistua kirjallisuutta, mutta se voisi sisältää myös muuta sukuun liittyvä aineistoa. Otamme kirja-arkiston mukaamme sukupäiville Tampereelle, niin voit tutustua sen sisältöön.
Myös laadukkaita digitaalisia kopioita suvun kuvista voitaisiin koota saman arkiston yhteyteen. Etelä-Suomen Lumivaaralaiset on digitoinut Lumivaaran alueen kuvia ja sukuseuramme on tuon paketin itselleen hankkinut. Laadukkaimpia kuvia lisätään ehkä kotisivullemme jossain vaiheessa.
Viime kesän matka Karjalaan
Sukuseura järjesti jälleen matkan Karjalaan kesäkuun puolivälissä.
Tällä kertaa kiersimme laajemman alueen ja kävimme mm. Valamossa. Mukana oli 22 matkalaista ja kuljettaja.
Kuvia ja Eero Kilpiön kirjoittama matkakertomus on sivulla www.kilpionsukuseura.fi/matka-karjalaan-2019
Kilpiiläisten kesälounas 2019
Lounaalle osallistui 17 jäsentä. Kuvia ja tekstiä on sivulla
www.kilpionsukuseura.fi/kilpiilaumlisten-kesaumllounas-2019.html.
Hyvää joulua ja onnellista vuotta 2020 jäsenillemme!
Kilpiön sukuseuran hallituksen puolesta
Elina Kilpiö