Matka Karjalaan 2019

Matka Karjalaan 13.-16.6.2019

Kilpiiläisten Valamon retki 2019

Aamulla varhain kun aurinko nousi 13. kesäkuuta starttasi bussimme Loimaalta Lahden kautta Lappeenrantaan, jossa Viipurinportissa viimeiset matkalaiset nousivat kyytiin. Perinteisten rajarutiinien jälkeen lasketeltiin nokka kohti Käkisalmea. Tietyötä tehtiin pätkissä ja kaasujalkaa välillä kuskimme Jyrki joutui lyhentämään, konekalustoa ja ukkoa oli tietöissä lukematon määrä joten valmistakin tulee.

Korelan linnoitukseen saavuttiin aikataulussa ja mukavassa kesäsäässä opas kertoi linnoituksen historiasta ja sen asukkaista kierroksen aikana. Ei näyttänyt herroillakaan kovin heleppoa olleen entiseen aikaan. Aluetta on siistitty ja viety pienin askelin eteenpäin ja on käymisen arvoinen. Kesäistä Käkisalmea bussilla kierrettiin ja oppaamme Natalia kertoi kaupungin kuulumisia. Pitkään kaupunki eli Waldhofin sellutehtaan ympärillä joka kuitenkin ympäristösyistä suljettiin 1986. Teollisia työpaikkoja kaupungissa kaivataankin.

Rautatieasemalla käydessämme huomasin että Karjalan rata on sähköistetty jossakin vaiheessa. Kesäkaupungista kertoo sekin että kaupungin väkiluku kaksinkertaistuu kesäaikana. Ikealla on kaupungissa toimintaa ja torin vierellä olevassa Korela-hotellissa yö menikin makeasti kuorsausta punoillessa Käkisalmen Ikean valmistamassa sängyssä. Kilpiiläisille oli varattu omat tilat illallisen ja aamupalan ajaksi ja saatiin siinä samalla tutustua oudompiin matkakavereihin.

Iltakävelyllä torilla tavattiin tuttu V. I. Lenin -setä, joka seisoi lokkien ystävänä kuten 1990- luvullakin. Torilla meno oli nyt kovin toisenlaista, kun perheen juniorit kirmailivat ympäri toria minipotkulaudoillaan vasta alkaneen kesäloman innoittamina. Edellisen illan Venäjän kansallispäivän juhlien jäänteenä torilla oli vielä esiintymislava komeasti Venäjän lipun värein koristeltuna. Torilla ja kaduilla käppäily antoi torista ja sen ympäristöstä leppoisan kuvan. Korela-hotellin paikalla lienee ikuisesti ollut majoitustoimintaa sen verran sopiva on sen sijainti.

Aamupalan vahvistamana nousimme perjantaina bussiin ja matkasimme Käkisalmen satamaan etsimään kantosiipialuksen laituria. Komeita aluksia oli satamassa perinteisten rahvaan alumiiniveneiden lisäksi. Jyrki jätti laumamme luostarin aluksen kyydittäväksi ja lähti bussilla kohti Sortavalaa, jossa satamassa huomisaamuna tapaisimme taas. Luostari omistaa 4 kpl kantosiipialuksia, ja niillä ajetaan pari kertaa päivässä reittiä Käkisalmi–Valamo–Sortavala. Käkisalmesta Valamoon kestää noin 1 ½ tuntia ja Valamosta Sortavalaan jokseenkin puolet siitä. Alus ottaa noin 140 matkustajaa ja matkanopeus oli 60 km/t, varsin sopiva kapistus tuommoisille etäisyyksille. Tuulta oli ehkä 4 m/s, ja matkan alkupuolisko oli pientä rytyyttämistä. Heinäsenmaan eteläpuolelta ajettiin ja kun Valamo rupesi suojaa antamaan, muuttui kyytikin mukavaksi.

Luostarin satamassa oli oppaamme Svetlana meitä vastassa ja ohjasi meidät opastuskierrokselle pääluostarin alueelle ja kapsäkkimme heitimme autoon majapaikkaamme vietäväksi. Luostari ympäristöineen on muuttunut ja muuttumassa kovasti, reilun parin vuosikymmenen takaa on muistikuvin rakennustelineet jotka jo luostarin ympärillä olisivat uusimista kaivanneet, selkeästi nyt on tahtoa ja rahaa luostarin ja koko saaren kunnostamiseen ja ylläpitoon. Sisältä ja päältä luostarin kirkot olivat upeassa kunnossa eikä voinut kuin ihailla tekijöitten kätten jälkiä ja kuvan sisätilojen tyylistä ja ilmapiiristä kokee vain paikan päällä.

Aamulla 0500 jumalanpalveluksessa tunnelma on harras verrattuna tunnelmaan pöpisevien turistiryhmien liikkumisen aikana päivällä. Oppaita alueella on kesäsesongin aikana useita kymmeniä ja erilaista kieltä ymmärtäviä niin kotimaan matkailijoissa kun ulkomailtakin tulevissa. Kierroksen lopuksi kuulimme lyhyen upean konsertin kvartetin esittämänä.

Ekumeeniseen hotelliin majoituimme vahakynttilöiden tuoksuun tai katkuun, vanha ikiaikainen majapaikka luostarin vieressä. Luostarin ruokalan lounaan jälkeen kävimme kävelykierroksella topakan oppaamme johdattamana tutustumassa osaan alueella oleviin skiittoihin ja myös Niikkananlahden syväsatamaan, jonne Pietarista tulevat isommat alukset tuovat turisteja. Samalla kajautimme korkealta Öljymäeltä tervehdyksen laulun sanoin Laatokalle avautuvaan kauniiseen maisemaan.

Luostarin satamassa oli vuokrattavissa erittäin runsaasti sähköavusteisia polkupyöriä. Omatoimiretkelle illalla vuokrasimme golfauton tapaisen, johon kuljettajan lisäksi mahtui 5 matkustajaa, 1000 ruplaa/tunti. Nikolain skiittaan ja Kaikkien Pyhien skiittaan kävimme tutustumassa, jälkimmäinen onkin varsin hulppea rakennelma, jota kannatti käydä katsomassa. Samalla tutustuimme saaren ainoaan hevoseen, piirtopäiseen orlovilaiseen, joka näytti olevan tyytyväinen olotilaansa skiitan pihamaalla. Oikea Karjalan mänty kasvaa jälkimmäiseen skiittaan menevän tien varrella, neljän salskean uroon yhteismitallinen syli vaivoin ylettyi puun ympäri. Veden ja maan kautta saareen tutustuminen jäi melko olemattomaksi, kaksi yötä vähintään pitäisi olla saarella kun tuonne saakka matkustaa.

Turistiopas Matkasuuntia Suomessa 1880–1890 kertoo: Valamon saariryhmä, yksi maamme ihanimpia ja omituisimpi maisemia, on erittäinkin suljettava matkustajien huomioon. Luostari, tuo keskiajasta muistuttava laitos, tekee matkustajaan kummallisen vaikutuksen. Matka Sortavalasta on tehtävä höyrylaivalla ja ennättääkseen hyvin katsella luostaria ja sen ympärillä olevia saaria on matkustajain parasta viipyä siellä päivä tai pari ja palata Pietarista tulevalla laivalla Sortavalaan takaisin. Hyvän yösijan saa luostarissa maksutta. Suomea ja saksaa puhuvia oppaita saa luostarista; oppaatta menee paljon hukkaan. Ehdotellaan venematkaa ns. Pyhään saareen. Laiva Sortavala Valamo 1 rupla 50 kop. Lisätietoja Sortavalan höyrylaivakonttorista, kauppaneuvos Nissinin talosta.

Luostarissa nukutun levollisen yön jälkeen heräsimme lauantaina sumuiseen aamuun ja tyynen Laatokan pinnalla kantosiipialus meni kuin sukkasillaan, ja kohta olimme Sortavalassa kiinteä maa jalkojemme alla. Kuhavuorelta kävimme oppaamme johdattamana katselemassa kaunista kaupunkia, Piipun Pihan rakennuksia on jo sen verran laajennettu moneen otteeseen, että hallitsevat jo kaupunkikuvaa.

Sortavalan laulujuhlat olivat juuri alkamassa ja juhlakulkue valui paikalla laulujen raikuessa. Tapahtuma vaikutti varsin hienolta kansallispukuisine osallistujineen, Lumivaaran ja Kurkijoen kylttien takana olisimme kyllä saaneet tilaa osallistumiseen. Turistin valitettava osa on lähteä pala suussa kesken kaiken kun kaikki vaikuttaa mielenkiintoiselta. Joskus pitää bussioppaan levyltä tilata toinen opastuskierros jollainen pidettiin 1980-luvulla, kuulemisen arvoisia molemmat.

Bussin keitin ladattiin parhaalla juhla-mokalla ja karautettiin Jaakkiman kirkon raunioille iltapäiväkahville. Rauniot olivat ennallaan ja tien puoleinen sivu oli tasattu koneella ja risukot poistettu äskettäin, näkymä mäeltä on kohentunut kummasti. Kilpiiläisten nimiäkin muistokivestä löytyy, vaan niitten lukumäärä jäi ennalleen ja jatkettiin matkaa Kurkijoelle Mihailin tarjoamaan majapaikkaan.

Kurkijoen keskustassa shoppailtiin ja ympäristössä jaloiteltiin. Silloin kun Kurki-hotelliin majoituttiin pari vuosikymmentä sitten, oli kaikki idyllistä ja rauhallista. Nyt kaikki näytti täsmälleen samanlaiselta viimeistä hirttä myöten, ainostaan Kurki-hotelli on poissa. Suuria investointeihin käytettäviä ruplamääriä ei näytä kulkeutuneen Kurkijoelle saakka. Majapaikassa nautimme maittavan lounaan ja pidimme pienimuotoisen iltajuhlan jossa pienillä lahjoilla muun huminan muassa muistimme onnistuneeseen matkaan vastuullisia. Paikalliseen saunakulttuuriin tutustuimme tietysti majapaikassamme ja ylen kuumaksi totesimme löylyn ja saunahattu onkin venäläisillä oikea ja tarpeellinen varuste saunakulttuurissaan.

Sunnuntaina aamulla kotia kohti läksimme puhtain sydämin ja tyytyväisinä käänsimme onnikan Viipurin shoppailuja kohti ja Viipurinportissa erosimme haikeina osasta matkakumppaneitamme. Kirjoittelija saapui Ylivieskaan maanantaina klo 0:42, retkellä oli varmaan muitakin Parikkalan ylityspaikan avaamista kannattavia ja asiaa kykyjensä mukaan edistäviä.

Muisteli mukana ollut Eero Kilpiö

Kuvat ovat lähes kaikki Elinan ja Petrin kotiarkistosta.
Kuva matkan alusta on Reetta Verholta ja kuva männystä on Erkki Moilasen kuvia.

Tietokoneella voit suurentaa kuvaa esimerkiksi avaamalla sen uuteen välilehteen.