Kuvassa kaljaasi Ansio. Kuva: Flatlight Creative House
Kilpiön sukuseuran kesämatka Kalajoelle ja Maakallaan
Matkamme suuntautui Pohjois-Pohjanmaan eteläosaan Kalajoelle, Perämeren rannalle, Hiekkasärkille 20.-22.8.2021. Lisätietoa mahdollisuuksista Kalajoella. Viikonloppuna osallistujia oli 17 henkilöä. Yhteiskuljetuksessa matkasi 9 henkilöä.
Perjantaina yhteiskuljetusmatkalaiset kävimme Laukaan hautausmaalla. Laskimme kukat Kilpiön sukuseuran perustajan Jaakko Kilpiön muistoksi hänen haudallensa Kilpiön sukuseuran jäseniltä. Mukana olivat myös Jaakon poika Markku ja puoliso Eila. Perjantai-iltana majoituimme hotelliin. Olipa ihanaa, hotellihuoneessa oli lasitettu parveke ja näkymä avautui hiekkarannalle ja merelle. Saimme ilmoituksen kaljaasin kapteenilta, että tuuli tuivertaa ja aallokko on kuohuvaa Maakallan seutuvilla. Joten kaljaasi jäi satamaan. Lauantaiaamuna meillä oli mahdollisuus käydä kaljaasin kannella tutustumassa, samalla itse kukin saimme kuvitella matkan mielessämme. Aamulla satamassa meri oli tyyni, mutta päivällä näimme valkeita vaahtopäitä. Sää oli viikonloppuna viileä, tuulinen ja sadekuuroinen. Eipä se haitannut meidän vaihtoehtoista suunnitelmaamme. Matkasimme kohti Kalajoen vanhaa kaupunkia Plassia ja Havulan Huvilan opastettua kierrosta. Sahanjohtaja Oskari Santaholman vuonna 1912 rakennuttama jugendhuvila Havula henkii 1910–1930-luvun varakkaan porvariskodin elämää. Kiersimme huvilan kahdessa ryhmässä oppaiden mukana. Kierros oli mielenkiintoinen, kävimme jopa vinttikerroksen varastotkin. Huvilassa oli ”pullea” piironki, en ole aikaisemmin tiennyt, että se on mahapiironki. Seuraavassa kohteessa pääsimme ostoksille ja kahville, Iso-Pahkalan keramiikkamyymälään ja Kahvila Seiliin. Meriluontokeskus sijaitsi hotellimme yhteydessä, kierroksella oli monia mielenkiintoisia tutustumisen kohteita. Näyttelyssä voi sukeltaa Perämeren vedenalaiseen maailmaan, tavata pohjoisimman meremme historian merkkihenkilöitä tai onkia Suomen ennätyskalan. Lue tarkempia tietoja Meriluontokeskuksesta. Päivä ehti jo iltaan ja Pihvituvan ruuan tuoksu kutsui meitä aterialle. Shampanjahuoneessa vietimme vielä hetken, mm. suunnittelimme tulevia mielenkiintoisia matkakohteita. Sunnuntaina kohti kotia. Yhteiskuljetusmatkalaiset poikkesimme Peräseinäjoella Lumivaaramuseossa Kari Rapon opastuksella. Museo oli auki viimeisiä päiviä Peräseinäjoella. Lumivaaramuseo jatkaa toimintaa Virtain Killinkoskella. Veimme museoon säilytettäväksi Jaakkiman Kisan mitan, sen luovutti Eero Kilpiö. Aikoinaan Aaro Kilpiö on antanut mitan Eeron isälle Valter Kilpiölle. Aaro on ilmeisesti ollut mukana Jaakkiman Kisan toiminnassa. Kiitos kaikille matkaan osallistuneille! Matkalla mukana olleena Leena Kilpiö |