Valamon vanha kirkko kesällä 2022. Kuva: Petri Mikkola
Kilpiön sukuseuran sukutapaaminen 5.-7.8.2022
|
Kilpiön sukuseuran matka Heinävedelle Uuteen Valamoon elokuussa 2022
Oli mukavaa, että sukuseura järjesti matkan Uuteen Valamoon, jossa en ainakaan itse ollut käynyt koskaan aiemmin. Osa meistä tapasi toisensa Lahden matkakeskuksessa perjantaina 5.8.2022 ja lähti pikkubussilla kohti Heinävettä. Osa tuli paikan päälle muuta reittiä, ja pari osallistujaa tuli mukaan vain lauantaipäiväksi. Automatka Heinävedelle oli kaunis: tien varrella näkyi paljon metsää ja vesistöä. Perille saavuimme illansuussa ja majoituimme luostarin hotelliin. Jo illalla saimme aistia Valamon tunnelmaa. Oli helppo ymmärtää, miksi luostariveljet halusivat evakkoon jouduttuaan asettua juuri tänne Heinävedelle. Vaikka Uusi Valamo ei olekaan saaressa, se on monelta puolelta veden ympäröimä ja alueen metsä tuo mieleen nykyisen rajan takaisen luonnon, menetetyn Karjalan. Koko viikonlopun ajan tuuli jonkin verran. Tuuli havisutti myös korkeista vanhoista kuusista muodostuvaa kuusikujaa, kun kävelimme useita kertoja luostarin keskusaukiolle ja takaisin. Oli erityisen hienoa kävellä tuota kujaa pitkin luostarikellojen soidessa. Luostarin keskusaukiolla kasvoi kauniita korkeita kukkia kukkapenkeissä, mutta siellä oli myös pitkävartisia liljoja maitotonkissa. Aukion läpi kävellessä saattoi usein kuulla kirkonkellojen helinän ja haistaa liljojen tuoksun. Ensimmäisenä iltana söimme iltapalaa ravintola Trapesan keisarillisessa kabinetissa, jonka ovessa oli kaksipäistä kotkaa esittävä lasimaalaus, ja jonka seinillä oli mm. Venäjän keisareita ja viimeisen keisarin perheenjäsenien kuvia. Kävimme läpi lyhyen esittelykierroksen, jotta kaikki tietäisivät, kuka on kuka. Tila oli tunnelmallinen elävine kynttilöineen ja valkoisine pöytäliinoineen. Ravintola Trapesan ruoka oli hyvää. Esimerkiksi lauantaina noutopöydässä oli paistettuja muikkuja. Myös punajuurta, hapankaalia ja piirakoita oli tarjolla. Vierailumme osui Valamon luostarin kannalta tärkeisiin juhlapäiviin, joten kirkonkellojen soitto oli erityisen iloista ja juhlavaa. Tuona lauantaina luostarin kirkossa vietettiin luostarin praasniekkaa eli pääkirkon vuosijuhlaa, ja jumalanpalveluksen teemana oli Kristuksen kirkastuminen Taaborin vuorella. Jumalanpalvelusta seurasi ristisaatto rantaan ja pieni vedenpyhitys. Sunnuntaina oli puolestaan ihmeitätekevän jumalalansynnyttäjän valamolaisen ikonin juhlajumalanpalvelus, joka myös radioitiin. Monet meistä olivat olleet sukuseuran matkalla Vanhassa Valamossa Laatokalla kesällä 2019. Uudessa Valamossa noudatettiin samoja tapoja jumalanpalvelusten suhteen eli sinne oli mahdollista vain poiketa vähäksi aikaa myös kesken kaiken ja tulla vaivihkaa takaisin. Tälläkin kertaa poikkesimme jumalanpalvelukseen hiukan omia aikojamme melko täyden ohjelmamme niin salliessa. Ortodoksisessa palveluksessa on viehättävää runsas psalmien käyttö. Kun ristisaatto lauantaina meni rantaan, veljet lauloivat rannassa psalmia 27, jossa toistetaan ajatusta siitä, että kun ”Herra on valoni ja turvani, ketä minä pelkäisin”. En ollut koskaan eläissäni nähnyt ortodoksista ristisaattoa, ainoastaan kuvia ristisaatoista. Suitsutusastian kilinä, suitsutuksen vanassa kävely, liehuvat kirkolliset ”viirit” ja koko toimituksen koristeellisuus ja rituaalinomaisuus oli erityisen kiinnostava erämaamaisemaa vasten. Kuten jo aiemmin mainitsin, koko vierailumme ajan oli melko tuulista, ja se lisäsi oman tunnelmallisen elementtinsä. Lauantaina aamupäivällä meillä oli opastettu kierros, jolla kuulimme luostarin historiasta ja toiminnasta. Kävimme myös vanhassa kirkossa, joka toimi luostarin pääkirkkona ennen nykyisen pääkirkon rakentamista. Iltapäivällä lähdimme bussilla tutustumaan Lintulan luostariin, jossa saimme ihailla luostarin kirkon uusia hienoja kattomaalauksia. Oli yllättävää ja mielenkiintoista, että kankaalle maalatut kattomaalaukset oli itse asiassa liimattu paikalleen Erikeeperillä. Kirkossa sisällä ollessamme alkoi sataa aika rankasti, mutta se oli vain tunnelmallista. Kävelimme koivukujaa pitkin luostarin kahvilaan ja kävimme myös luostarin myymälässä. Siellä myytiin mm. Lintulan hunajaa ja tuohuksia. Lintulassa tehdäänkin paljon tuohuksia paitsi Suomen ortodoksisen kirkon tarpeisiin, myös evankelisluterilaiselle kirkolle. Myöhemmin lauantaina iltapäivällä pääsimme opastetulle kierrokselle luostarin viinehtimöön ja tislaamoon. Kierros päättyi maistelutilaisuuteen. Luostari tuottaa marjapohjaisia viinejä, ehtoollisviiniä, giniä, viskiä, absinttia ja minttulikööriä. Juomatuotanto ja matkailu ovat luostarille tärkeitä tulonlähteitä. Sunnuntaina aamupäivällä tutustuimme luostarimuseon näyttelyyn, jossa oli venäläisten 1800-luvun taiteilijoiden maalauksia Vanhasta Valamosta. Oli hienoa ja kiinnostavaa nähdä maalauksia maisemista, joita meistä monet olivat nähneet joitakin vuosia sitten. Nykyisessä tilanteessa olimme varmasti kaikki tietoisia siitä, että tällaisia näyttelyitä tuskin saadaan lainaksi Venäjän ulkopuolelle vähään aikaan. Sukuseuran aiemmat retket menetettyyn Karjalaan tulivat puheeksi useamman kerran matkan aikana. Ymmärtääkseni monella ”kilpiiläisellä” on parhaillaan kiitollinen olo siitä, että ehdimme käydä kotiseutumatkoilla menetetyssä Karjalassa ennen kuin raja sulkeutui ensin koronan ja sitten sodan takia. On varmasti myös sellaisia evakkotaustaisia, jotka jahkailivat ja jännittivät esi-isiensä kotipaikoilla käymistä vuosikausia ja kokevat nyt menettäneensä mahdollisuutensa. Tällä hetkellä nimittäin tuntuu, ettei Karjalaan välttämättä enää pääse pitkään aikaan, eikä moni varmaan enää haluaisi sinne matkustaakaan. Itse en saanut aikaiseksi matkustaa katsomaan mummon kotipaikkaa ennen kuin vasta vuonna 2018. On hienoa, että Kilpiön sukuseura on toiminut niin vireästi ja kotiseutumatkoja järjestettiin silloin, kun se oli mahdollista. Sen ansiosta me hitaammatkin ehdimme vielä mukaan. Karjala on menetetty, mutta se elää ikuisesti meidänkin sydämissämme, jotka emme koskaan saaneet siellä asua. Uusi Valamo oli hieno valinta kohteeksi, ja toivoa sopii, että vaikka Karjalaan ei enää pääsisi, voisimme tehdä yhteisiä kotimaanretkiä vastaaviin mielenkiintoisiin ja tunnelmallisiin paikkoihin myös tulevaisuudessa. Kiitos kaikille vastuuhenkilöille hyvistä järjestelyistä ja osallistujille matkaseurasta! Mari Verho |
Uuden Valamon pihapiiriä
Uuden Valamon pääkirkko
Kirkon kellotorni
Ravintola Trapesa
Ilallisella Trapesan kabinetissa
Opastettu kierros alkamassa
Lintulan luostarikirkon kattomaalaukset
Vierailu viinehtimöön
|